VITAMIN WELL – MIELI AKTIIVISESTI MIELESSÄ

Terveys ja hyvinvointi ovat aina olleet keskeisempiä arvojamme. Olemme jo yli 10 vuoden ajan tukeneet nuorten ja aikuisten liikkumista Suomessa. Olemme järjestäneet erilaisia urheilutapahtumia, tukeneet urheilijoita ja osallistuneet hyvinvointia edistäviin kampanjoihin ja tapahtumiin. Tänä vuonna Vitamin Well on mukana edistämässä hyvinvointia entistäkin laajemmin.

Vitamin Well lahjoittaa jokaisesta kevään Mielinauha-kampanjan aikana myydystä Vitamin Well Active -kampanjapulloista 0,10 € MIELI ry:n kotimaiseen mielenterveystyöhön ja kriisiauttamiseen. Kampanja näkyy kevään aikana laajasti kaupoissa, katukuvassa ja sosiaalisessa mediassa. Lisäksi Vitamin Wellin vaikuttajat ja urheilijat tulevat puhumaan aiheesta omissa kanavissaan.

Yhteistyön avulla haluamme kannustaa kaikkia puhumaan omista mielen haasteista, jotta voisimme vähentää aiheeseen liittyvää stigmaa. Kampanjaviestin ”Aktiivisesti mielessä” avulla haluamme tuoda esille liikkumisen ja aktiivisen elämäntavan tärkeyden mielen hyvinvoinnin kannalta.

Keräyksen lisäksi tulemme järjestämään mielenterveysjuoksun ja pop-upin Helsingin keskustaan, jonka tavoitteina on kerätä varoja kampanjaan. Kampanjapullot löydät laajasti ympäri Suomea mm. K- ja S-kaupoista sekä R-kioskeista.

Pulloja on myynnisä kampanjan aikana 1.4–30.6, tai niin kauan kuin kampanjapulloja riittää. Lisätietoja tapahtumista ja keräyksestä löydät Instagramista @vitaminwellsuomi -tililtä.

MIELI Suomen Mielenterveys ry:n perustehtävä on mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ehkäisy. Järjestö puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. MIELI ry on yksi maailman vanhimmista mielenterveysalan kansalaisjärjestöistä.

PREPARE – VITAMIN WELL TUO UUDEN RAIKKAAN KESÄMAUN

Valmistaudu vuoden 2023 kesämakuun: Vitamin Well Prepare. Vuoden kesämakuna on raikas meloni yhdistettynä huolellisesti valittuihin vitamiineihin ja mineraaleihin. Juoma sisältää mm. B12-vitamiinia ja biotiinia, jotka molemmat edistävät normaalia energia-aineenvaihduntaa, sekä magnesiumia, joka edistää kehon elektrolyyttitasapainoa.

Vitamin Well Prepare sisältää B12-vitamiinia ja biotiinia, jotka molemmat edistävät normaalia energia-aineenvaihduntaa. B12-vitamiini edistää myös immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. Lisäksi Prepare sisältää magnesiumia, joka edistää normaalia lihastoimintaa, sekä sinkkiä, joka auttaa suojaamaan soluja oksidatiiviselta stressiltä. Vitamin Well Prepare sisältää myös E-vitamiinia, niasiinia, foolihappoa, pantoteenihappoa ja seleeniä.

VALMISTAUDU TULEVAAN

Tänä vuonna valmistaudumme tulevaan kesään, tapahtumiin ja kilpailuihin entistä tehokkaammin. Vitamin Well on mukana useiden urheilijoiden valmistautumisessa, kuten Ida Hulkon uintitreeneissä, Matilda Castrenin golfbägissä ja Kerttu Niskasen kesän kestävyystreeneissä.

Vitamin Well Runners -juoksutiimi järjestää keväällä kaikille avoimia juoksutreenejä ja osallistuvat lisäksi kauden aikana Helsinki10, Helsinki Marathon ja Midnight Run – juoksutapahtumiin valmistautuen syksyn München Marathon -tapahtumaan.

Lisäksi valmistaudumme kesällä järjestettäviin yleisurheilun U23 EM-kisoihin, Prepare-kesäkiertueeseen ja useisiin golf ja tennis -tapahtumiin. Tapahtumien virallisena juomakumppanina Prepare -juomia on tarjolla kaikille osallistujille.

Suosittelemme monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota sekä terveellisiä ja aktiivisia elämäntapoja.

VITAMIN WELL SPORT LANSEERATAAN SUOMESSA

Uuden sukupolven urheilujuoma, Vitamin Well Sport, lanseerataan Suomessa padel- ja liikuntakeskuksissa.

– Vitamin Well Sport sopii täydellisesti kaikille liikkujille, jotka kaipaavat energiaa ja lisätehoja treeneihin, etenkin Suomen talven pimeydessä, Vitamin Well Suomen markki- nointivastaava Caisa Lindblom sanoo.

Vitamin Well Sport on järkevä ja maukas valinta, joka sammuttaa janon hikisen padel-ottelun, intensiivisen lenkin tai pitkän turnauksen jälkeen.

Vitamin Well Sport 001 on isotoninen urheilujuomia, jossa on yhdistelmä ainesosia, jotka tukevat nopeampaa nesteenvaihtoa ja lisäävät kestävyyttä urheilun aikana:

Urheilujuomaan on lisätty B6- ja B12-vitamiinia, vähentämään väsymystä ja uupumusta sekä D-vitamiinia, tukemaan normaalia lihastoimintaa. Juoma sisältää myös magnesiumia, joka tukee normaalia energia-aineenvaihduntaa, lihasten toimintaa ja elektrolyyttitasapainoa kehossa.

Vitamin Well Sport 001 sisältää myös hiilihydraatteja. Elektrolyytit ja hiilihydraatit auttavat ylläpitämään kestävyyttä pitkäaikaisen kestävyysharjoittelun aikana ja parantamaan veden imeytymistä fyysisen harjoituksen aikana.