VITAMIN WELL ON MUKANA KUN LEGENDAARINEN PMMP PALAA KESÄLLÄ 2024

Vitamin Well on mukana kun PMMP palaa yhteen kymmenen vuoden jälkeen esiintymällä Helsingin Olympiastadionilla perjantaina 23. elokuuta ja lauantaina 24. elokuuta 2024.

Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP tekee odotetun paluun ensi kesänä ja esiintyy Helsingin Olympiastadionilla pe 23.8. ja la 24.8.2024. Muun muassa jättihiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenetja Pikkuveli tunnettu yhtye lopetti toimintansa kahteen loppuunmyytyyn Jäähallikeikkaan kymmenen vuotta sitten, lokakuussa 2013. Sen jälkeen yhtye ei ole esiintynyt julkisesti lukuisista kyselyistä huolimatta. Tällä ainutlaatuisella stadionkeikalla onkin luvassa ennennäkemätön PMMP-show, jonka kumppanina on Vitamin Well.

Vitamin Well on funktionaalinen janonsammuttaja, joka on kehitetty terveellisemmäksi vaihtoehdoksi virvoitusjuomille, mehuille ja muille sokeripitoisille juomille. Vitamin Well -juomia yhdistää raikas maku, huolella valitut vitamiinit ja kivennäisaineet sekä skandinaavinen ja urheilullinen muotoilu. Vitamin Well on myös aikaisemmin tehnyt yhteistyötä merkittävien suomalaisartistien kanssa. Viime keväänä Vitamin Well oli mukana mm. Warner Musicin järjestämällä Mestarit -kiertueella.

– Olemme tästä super innoissamme! Yhteistyö syventää entisestä Vitamin Wellin linkitystä musiikkimaailmaan. Haluamme tuoda esille raikkaita juomavaihtoehtoja konserttien ja festareiden yleisölle. Vitamin Well on täydellinen janonsammuttaja, joka auttaa pitämään huolta nesteytyksestä pitkän keikan aikana, sanoo Vitamin Wellin Brand Activation Manager Caisa Lindblom.

Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP oli tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.

– Vitamin Wellille tärkeätä on tämänkaltaisen positiivisen energian välittäminen. Haluamme tuoda comebackia mahdollisimman paljon esille ensi vuoden aikana ja yhteistyön ympärille on suunniteltu jo nyt paljon hauskoja aktivointeja, joita emme malta odottaa, sanoo Vitamin Wellin Brand Activation Manager Caisa Lindblom.

Comebackin yhteydessä Vitamin Well on yhteistyössä R-Kioskin kanssa tehnyt uuden version R-kioskin alkuperäisestä TV-mainoksesta vuodelta 2003, jossa PMMP oli mukana. Katso video @vitaminwellsuomi Instagram -tililtä: https://www.instagram.com/p/CxDNHbmo5Pc/ Huomaatko eron alkuperäiseen videoon?

 

Saadaksesi lisätietoja olethan yhteydessä:

Caisa Lindblom, Brand Activation Manager, Vitamin Well Finland

caisa.lindblom@vitaminwell.fi

Sokeriton Vitamin Well 002 lanseerataan Suomessa

Vitamin Well Sport 002 on nyt täällä – Uuden sukupolven toinen urheilujuomamme. Sokeriton urheilujuomasisältää elektrolyyttejä, vitamiineja ja kivennäisaineita. Vitamin Well Sport 002 julkaistaan Suomessa 13 päivä syyskuuta ja on saatavilla kuntokeskuksissa ja urheilukeskuksissa ympäri maan.

Aiemmin tänä vuonna, Vitamin Well lanseerasi Vitamin Well Sport 001 – isotoninen urheilujuoma, joka sisältää hiilihydraatteja, vitamiineja, kivennäisaineita ja elektrolyyttejä. Sport 001 on luotu tukemaan kestävyyttä vaativia suorituksia ja nopeampaa nesteenvaihtoa pitkien tai intensiivisten harjoitusten aikana. Uusi Sport 002 on urheilujuomaperheemme sokeriton versio.

– Meidän uuden sukupolven urheilujuomat ovat täydellisiä niille, jotka haluavat extra potkun treenaamiseen. On hienoa tarjota sokeriton versio niille, jotka eivät kaipaa tai tarvitse hiilihydraatteja omaan harjoitukseen. Moni kaipaa nimenomaan juoman sisältäviä elektrolyyttejä nestetasopainon ylläpitämiseksi, sanoo Suomen Vitamin Well Brand Activation Manager, Caisa Lindblom.

Vitamin Well Sport 002 on, kuten muutkin Vitamin Well juomat, loistavan makuista ja hiilihapotonta. B6- ja B12- vitamiinit ovat lisätty vähentämään väsymystä ja lisäämään jaksamista, D-vitamiini tukee normaalia lihastoimintaa. Juomaa on myös rikastettu magnesiumilla, joka tukee normaalia energia-aineenvaihduntaa, lihastoimintaa ja elektrolyyttitasapainoa kehossa.

– Molemmat Vitamin Well Sport juomat ovat kehitetty heille, jotka kaipaavat hyvänmakuista funktionaalista janonsammuttajaa ja tukea palautumiseen. Olitpa vasta aloittamassa harjoittelusi tai rikkomassa ennätyksiä tänä syksynä, nappaa hyllystä mukaan Vitamin Well Sport, kun haluat löytää täyden potentiaalisi, sanoo Caisa Lindblom.

Tänä syksynä, Vitamin Well Sport 001 ja 002 ovat saaneet myös uuden ilmeen. Pulloihin on nyt lisätty maailmanluokan uimarin Sarah Sjöströmin allekirjoitus, joka tänä kesänä teki historiaa tullessaan kaikkien aikojen eniten mitaleita voittaneeksi uimariksi. Pulloissa on myös uudet kiinnitetyt korkit, jotka varmistavat, ettei muovia päädy luontoon. Korkit ovat tuotettu EU:n uuden lainsäädännön mukaisesti, joka astuu voimaan heinäkuussa 2024. Lue lisää muutoksesta täältä: https://www.vitaminwell.com/fi/korkitkiinni/

Vitamin Well Sport 002 on saatavilla samoissa paikoissa kuin Vitamin Well Sport 001, eli kuntosaleilta sekä harjoitus- ja urheilukeskuksista ympäri Suomea.

 

Saadaksesi lisätietoja, kuvia tai näytteitä olethan yhteydessä:

Caisa Lindblom, Brand Activation Manager, Vitamin Well Finland

caisa.lindblom@vitaminwell.fi

Emil Ruusuvuori liittyi Vitamin Wellin tiimiin

Vitamin Wellin yhteistyö tenniksen parissa syvenee entisestään. Maailman 41. paras tennispelaaja, Emil Ruusuvuori, liittyi huhtikuussa Vitamin Well -tiimiin.

Vitamin Well -juomat saapuivat Suomen markkinoille vuonna 2009, jonka jälkeen yritys on sponsoroinut useita suomalaisia ​​maailmanluokan urheilijoita ja tukenut erilaisia ​​tapahtumia ja kilpailuja vuosien varrella. Vitamin Wellin urheilutiimin uusin lisäys on 24-vuotias suomalainen tennispelaaja Emil Ruusuvuori, joka aloitti ammattilaisuransa vuonna 2018 edeten nopeasti urallaan maailman huippujen joukkoon.

– Tämä on yksi Vitamin Wellin merkittävimmistä kumppanuuksista Suomessa tähän mennessä. Emil on loistava urheilija mahtavalla asenteella ja lahjakkuudella, jota ihailemme.

Sen lisäksi, että saamme tiimiimme Suomen parhaimman tennispelaajan, pääsemme jatkamaan yhden Vitamin Wellin ydinlajin, tenniksen, tukemista, sanoo Caisa Lindblom, Vitamin Well Suomen Brand Activation Manager.

Kumppanuus Ruusuvuoren kanssa astui voimaan huhtikuun alussa ja on pitkäaikainen sopimus.

– Olen iloinen saadessani liittyä Vitamin Wellin tiimiin. Olen ollut vuosia ammattilaistennismaailmassa, joten minulla oli jo valmiiksi selkeä kuva brändistä. Rakastan Vitamin Well -juomia ja olen seurannut yrityksen kasvua, joten tämä tuntui minulle luonnolliselta kumppanuudelta. Vitamin Wellin tuella on minulle suuri merkitys tennisurallani, Ruusuvuori sanoo.

Vitamin Well x Tennis

Vitamin Wellin ja tenniksen yhteinen historia juontaa juurensa aikaan, kun juomat lanseerattiin Ruotsissavuonna 2008. Tennis oli yksi ensimmäisistä lajeista, joissa Vitamin Well oli mukana. Ajan saatossa Vitamin Well on tukenut lukuisia turnauksia ja tennispelaajia. Tällä hetkellä Vitamin Well tekee yhteistyötä esimerkiksiSaksan Hallen ATP-turnauksen sekä tenniksen ammattilaisten, kuten ranskalaisen Arthur Rinderknechin, norjalaisen Casper Ruudin ja Malene Helgøn, hollantilaisen Tim van Rijthovenin, sveitsiläisen Belinda Bencicin ja nyt myös suomalaisen Emil Ruusuvuoren kanssa.

Vitamin Well

Vitamin Well -juomat ovat terveellisempiä ja nykyaikaisempia vaihtoehtoja virvoitusjuomille, mehuille ja muille sokeripitoisille juomille. Jokaisessa juomassa on ainutlaatuinen maku ja tarkoin valittu yhdistelmä vitamiineja ja mineraaleja.

Vitamin Wellin raikkaat, hiilihapottomat ja vähäkaloriset juomat sopivat täydellisesti esimerkiksi kuumaan kesäpäivään tai rankan tennisharjoituksen janonsammuttajaksi.

Korkit kiinni ympäristön puolesta – vähennetään yhdessä muovijätettä

Tänä keväänä Vitamin Well tuo uudet ja kestävämmät korkit kaikkiin pulloihin. Korkit on kiinnitetty pullon kaulaan. Muutoksen taustalla on EU-direktiivi, joka tähtää muovituotteiden ympäristövaikutusten vähentämiseen. Direktiivi astuu voimaan heinäkuussa 2024. Kiinnitettyjen korkkien varhainen käyttöönotto on osa Vitamin Wellin pitkäikäistä tavoitetta vähentää ympäristön kuormitusta ja minimoida yrityksen hiilijalanjälkeä.  

Heinäkuusta 2024 lähtien pulloihin kiinnitetyt korkit ovat pakollisia kaikille muovisille pulloille uuden EU:n laajuisen muovidirektiivin mukaisesti. Tavoitteena on minimoida muovijätteiden päättymistä luontoon. Syy muutoksen taustalla on tärkeä, jonka vuoksi Vitamin Well on päättänyt ottaa uudet korkit käyttöön ennenaikaisesti. Uusilla korkeilla varustettujen Vitamin Well -pullojen valmistus on aloitettu muutama kuukausi sitten. Osa uusista pulloista on saapunut jo Suomen markkinalle.

Muutos on pakollinen, joten kesästä 2024 alkaen samanlaisia korkkeja tulee olemaan kaikissa muovipulloissa, kaikkialla EU:ssa. Ihmiset toivottavasti tottuvat uusiin korkkeihin nopeasti ja olemme varmoja, että kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että muovin joutumista luontoon on hyvä vähentää ja ehkäistä. Siksi päätimme olla ensimmäisten joukossa toteuttamassa tätä muutosta, sanoo Petter Ericson Hållén, Vitamin Wellin globaali markkinointipäällikkö.

Suunniteltaessa uusia korkkeja pulloihin, Vitamin Well muutti maltillisesti myös pullon kaulan muotoa, jonka ansioista jokaisen pullon päästöt vähenevät jopa 4 %.

Vitamin Wellillä tutkimme jatkuvasti uusia vaihtoehtoja, joilla voimme vähentää ympäristövaikutuksiamme. Esimerkiksi viime vuoden aikana siirryimme 100 prosenttisesti kierrätetyn muovin käyttöön Vitamin Well -pulloissa. Nyt jatkamme samaa linjaa kiinnitettyjen korkkien varhaisella toteutuksella, Petter Ericson Hållén sanoo.

– Haluamme olla mukana tekemässä hyvää myös muilla tavoilla, esimerkiksi edistämällä terveellisiä ja aktiivisia elämäntapoja, järjestämällä yleisötilaisuuksia ja tukemalla hyväntekeväisyysjärjestöjä, kuten MIELI ry:tä, Suomen World Visionia, Ruotsin lastensyöpäsäätiötä ja paljon muuta, Ericson Hållén jatkaa.

Lue lisää Vitamin Wellin kestävän kehityksen hankkeista täältä: https://www.vitaminwell.com/fi/kestavyys/

Vitamin Well

Vitamin Well -juomat ovat terveellisempiä ja nykyaikaisempia vaihtoehtoja virvoitusjuomille, mehuille ja muille sokeripitoisille juomille. Jokaisessa juomassa on ainutlaatuinen maku ja tarkoin valittu yhdistelmä vitamiineja ja mineraaleja.

Vitamin Wellin raikkaat, hiilihapottomat ja vähäkaloriset juomat sopivat täydellisesti esimerkiksi kuumaan kesäpäivään tai rankan tennisharjoituksen janonsammuttajaksi.

VITAMIN WELL POP-UP MYYMÄLÄ HELSINGISSÄ

Miltä kuulostaisi henkilökohtainen Vitamin Well -pullo omalla, ystävän, ylioppilaan, siskon tai vaikka yrityksen nimellä? Pian tämä on mahdollista! Vitamin Well avaa ensimmäistä kertaa Suomessa POP-UP -myymälän. Myymälä avataan BUD-liiketilaan Helsingin Uudenmaankadulle 22.5.–2.6.2023. Myymälä on avoinna maanantaista lauantaihin klo 11–18.

Myymälässä sinulla on mahdollisuus suunnitella oma pullo ja ostaa Vitamin Well -tuotteita edullisin kampanjahinnoin. Henkilökohtainen Vitamin Well -pullo on täydellinen lahja, joka yllättää ja piristää saajaa. Kustomoiduilla pulloilla on myös hyvä tarkoitus, sillä POP-UP myymälän tavoitteena on kerätä varoja suomalaiseen mielenterveystyöhön. Myymälän voitot lahjoitetaan MIELI ry:lle.

Myymälässä kannattaa poiketa myös edullisen POP-UP -hinnoittelun takia. Yksittäisten pullojen hinta on 2 €. Voit ostaa pulloja myös nippuhintaan 2 kpl 3,50 € tai laatikko (12 kpl) 20 €.

POP UP on osa laajempaa yhteistyötä mielen hyvinvoinnin edistämiseksi. Vitamin Well lahjoittaa jokaisesta kevään 2023 Mielinauha-kampanjan aikana myydystä Vitamin Well Active -kampanjapulloista 0,10 € MIELI ry:n kotimaiseen mielenterveystyöhön ja kriisiauttamiseen. Pulloja on myynnissä kampanjan aikana 1.4.–30.6., tai niin kauan kuin kampanjapulloja riittää.

Kampanja näkyy lisäksi kevään aikana laajasti kaupoissa, katukuvassa ja sosiaalisessa mediassa. Vitamin Wellin vaikuttajat ja urheilijat puhuvat aiheesta myös omissa kanavissaan. Yhteistyön avulla haluamme kannustaa kaikkia puhumaan omista mielen haasteista, jotta voisimme vähentää aiheeseen liittyvää stigmaa.

Lisätietoja POP-UPista, tulevista tapahtumista ja MIELI ry -keräyksestä löydät Instagramista @vitaminwellsuomi -tililtä.

Tervetuloa POP-UPiin suunnittelemaan oma henkilökohtainen pullo!

Vitamin Well

Vitamin Well -juomat ovat terveellisempiä ja nykyaikaisempia vaihtoehtoja virvoitusjuomille, mehuille ja muille sokeripitoisille juomille. Jokaisessa juomassa on ainutlaatuinen maku ja tarkoin valittu yhdistelmä vitamiineja ja mineraaleja.

Vitamin Wellin raikkaat, hiilihapottomat ja vähäkaloriset juomat sopivat täydellisesti esimerkiksi kuumaan kesäpäivään tai rankan tennisharjoituksen janonsammuttajaksi.

VITAMIN WELL – MIELI AKTIIVISESTI MIELESSÄ

Terveys ja hyvinvointi ovat aina olleet keskeisempiä arvojamme. Olemme jo yli 10 vuoden ajan tukeneet nuorten ja aikuisten liikkumista Suomessa. Olemme järjestäneet erilaisia urheilutapahtumia, tukeneet urheilijoita ja osallistuneet hyvinvointia edistäviin kampanjoihin ja tapahtumiin. Tänä vuonna Vitamin Well on mukana edistämässä hyvinvointia entistäkin laajemmin.

Vitamin Well lahjoittaa jokaisesta kevään Mielinauha-kampanjan aikana myydystä Vitamin Well Active -kampanjapulloista 0,10 € MIELI ry:n kotimaiseen mielenterveystyöhön ja kriisiauttamiseen. Kampanja näkyy kevään aikana laajasti kaupoissa, katukuvassa ja sosiaalisessa mediassa. Lisäksi Vitamin Wellin vaikuttajat ja urheilijat tulevat puhumaan aiheesta omissa kanavissaan.

Yhteistyön avulla haluamme kannustaa kaikkia puhumaan omista mielen haasteista, jotta voisimme vähentää aiheeseen liittyvää stigmaa. Kampanjaviestin ”Aktiivisesti mielessä” avulla haluamme tuoda esille liikkumisen ja aktiivisen elämäntavan tärkeyden mielen hyvinvoinnin kannalta.

Keräyksen lisäksi tulemme järjestämään mielenterveysjuoksun ja pop-upin Helsingin keskustaan, jonka tavoitteina on kerätä varoja kampanjaan. Kampanjapullot löydät laajasti ympäri Suomea mm. K- ja S-kaupoista sekä R-kioskeista.

Pulloja on myynnisä kampanjan aikana 1.4–30.6, tai niin kauan kuin kampanjapulloja riittää. Lisätietoja tapahtumista ja keräyksestä löydät Instagramista @vitaminwellsuomi -tililtä.

MIELI Suomen Mielenterveys ry:n perustehtävä on mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ehkäisy. Järjestö puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. MIELI ry on yksi maailman vanhimmista mielenterveysalan kansalaisjärjestöistä.

PREPARE – VITAMIN WELL TUO UUDEN RAIKKAAN KESÄMAUN

Valmistaudu vuoden 2023 kesämakuun: Vitamin Well Prepare. Vuoden kesämakuna on raikas meloni yhdistettynä huolellisesti valittuihin vitamiineihin ja mineraaleihin. Juoma sisältää mm. B12-vitamiinia ja biotiinia, jotka molemmat edistävät normaalia energia-aineenvaihduntaa, sekä magnesiumia, joka edistää kehon elektrolyyttitasapainoa.

Vitamin Well Prepare sisältää B12-vitamiinia ja biotiinia, jotka molemmat edistävät normaalia energia-aineenvaihduntaa. B12-vitamiini edistää myös immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. Lisäksi Prepare sisältää magnesiumia, joka edistää normaalia lihastoimintaa, sekä sinkkiä, joka auttaa suojaamaan soluja oksidatiiviselta stressiltä. Vitamin Well Prepare sisältää myös E-vitamiinia, niasiinia, foolihappoa, pantoteenihappoa ja seleeniä.

VALMISTAUDU TULEVAAN

Tänä vuonna valmistaudumme tulevaan kesään, tapahtumiin ja kilpailuihin entistä tehokkaammin. Vitamin Well on mukana useiden urheilijoiden valmistautumisessa, kuten Ida Hulkon uintitreeneissä, Matilda Castrenin golfbägissä ja Kerttu Niskasen kesän kestävyystreeneissä.

Vitamin Well Runners -juoksutiimi järjestää keväällä kaikille avoimia juoksutreenejä ja osallistuvat lisäksi kauden aikana Helsinki10, Helsinki Marathon ja Midnight Run – juoksutapahtumiin valmistautuen syksyn München Marathon -tapahtumaan.

Lisäksi valmistaudumme kesällä järjestettäviin yleisurheilun U23 EM-kisoihin, Prepare-kesäkiertueeseen ja useisiin golf ja tennis -tapahtumiin. Tapahtumien virallisena juomakumppanina Prepare -juomia on tarjolla kaikille osallistujille.

Suosittelemme monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota sekä terveellisiä ja aktiivisia elämäntapoja.

VITAMIN WELL SPORT LANSEERATAAN SUOMESSA

Uuden sukupolven urheilujuoma, Vitamin Well Sport, lanseerataan Suomessa padel- ja liikuntakeskuksissa.

– Vitamin Well Sport sopii täydellisesti kaikille liikkujille, jotka kaipaavat energiaa ja lisätehoja treeneihin, etenkin Suomen talven pimeydessä, Vitamin Well Suomen markki- nointivastaava Caisa Lindblom sanoo.

Vitamin Well Sport on järkevä ja maukas valinta, joka sammuttaa janon hikisen padel-ottelun, intensiivisen lenkin tai pitkän turnauksen jälkeen.

Vitamin Well Sport 001 on isotoninen urheilujuomia, jossa on yhdistelmä ainesosia, jotka tukevat nopeampaa nesteenvaihtoa ja lisäävät kestävyyttä urheilun aikana:

Urheilujuomaan on lisätty B6- ja B12-vitamiinia, vähentämään väsymystä ja uupumusta sekä D-vitamiinia, tukemaan normaalia lihastoimintaa. Juoma sisältää myös magnesiumia, joka tukee normaalia energia-aineenvaihduntaa, lihasten toimintaa ja elektrolyyttitasapainoa kehossa. Lisäksi Vitamin Well Sport sisältää aminohappoja (leusiini, isoleusiini ja valiini), eli proteiinien rakennuspalikoita, jotka tehostavat lihasten palautumista suorituksen jälkeen.

Vitamin Well Sport 001 sisältää myös hiilihydraatteja. Elektrolyytit ja hiilihydraatit auttavat ylläpitämään kestävyyttä pitkäaikaisen kestävyysharjoittelun aikana ja parantamaan veden imeytymistä fyysisen harjoituksen aikana.

DO WELL. EVERY BOTTLE COUNTS.

Vitamin Well on mukana tukemassa Suomen suosituinta hyväntekeväisyyskohdetta Roosa nauhaa. Syksyn 2021 ajaksi vadelman makuinen Vitamin Well Awake muuttuu Roosa nauha -teemaiseksi ja jokaisesta myydystä pullosta lahjoitamme 0,10€ lyhentämättömänä Roosa nauha -keräykseen. Roosa nauha -keräys kerää varoja syöpien tutkimukseen ja potilaiden tuki ja neuvontapalveluille. Vitamin Well Awake Roosa nauha -juoman ostamisen lisäksi voit lahjoittaa osoitteessa www.roosanauha.fi/lahjoita.

Roosa nauha -keräys järjestetään 23.9.–31.10. ja virallista Roosa nauha -päivää vietetään 8.10.

Tuetaan yhdessä suomalaista syöpätutkimusta.

Reload for football summer

Unelmoi. Valloita. Reload.

 Toivoimme sitä. Haaveilimme siitä. Sanoivat sen olevan mahdotonta. Todistimme sen vääräksi. Nyt on meidän vuoromme. Sankareitamme kannustaen, tukien ja heille loppuun asti hurraten. Let’s reload for football summer!

 Suomi teki jalkapallohistoriaa, ja nyt on vihdoinkin aika kannustaa sankareitamme loppuun asti. Tämän kunniaksi Vitamin Well Reload saa uuden jalkapalloteemaisen lookin; ilmeinen janonsammuttaja  kisastudioihin, treeneihin sekä kesän juhlintoihin. 

 Samalla toivotamme myös uuden brändilähettiläämme, Robin Lodin lämpimästi tervetulleeksi Vitamin Well -tiimiin!