Vitamin Wellin yhteistyö tenniksen parissa syvenee entisestään. Maailman 41. paras tennispelaaja, Emil Ruusuvuori, liittyi huhtikuussa Vitamin Well -tiimiin.
Vitamin Well -juomat saapuivat Suomen markkinoille vuonna 2009, jonka jälkeen yritys on sponsoroinut useita suomalaisia maailmanluokan urheilijoita ja tukenut erilaisia tapahtumia ja kilpailuja vuosien varrella. Vitamin Wellin urheilutiimin uusin lisäys on 24-vuotias suomalainen tennispelaaja Emil Ruusuvuori, joka aloitti ammattilaisuransa vuonna 2018 edeten nopeasti urallaan maailman huippujen joukkoon.
– Tämä on yksi Vitamin Wellin merkittävimmistä kumppanuuksista Suomessa tähän mennessä. Emil on loistava urheilija mahtavalla asenteella ja lahjakkuudella, jota ihailemme.
Sen lisäksi, että saamme tiimiimme Suomen parhaimman tennispelaajan, pääsemme jatkamaan yhden Vitamin Wellin ydinlajin, tenniksen, tukemista, sanoo Caisa Lindblom, Vitamin Well Suomen Brand Activation Manager.
Kumppanuus Ruusuvuoren kanssa astui voimaan huhtikuun alussa ja on pitkäaikainen sopimus.
– Olen iloinen saadessani liittyä Vitamin Wellin tiimiin. Olen ollut vuosia ammattilaistennismaailmassa, joten minulla oli jo valmiiksi selkeä kuva brändistä. Rakastan Vitamin Well -juomia ja olen seurannut yrityksen kasvua, joten tämä tuntui minulle luonnolliselta kumppanuudelta. Vitamin Wellin tuella on minulle suuri merkitys tennisurallani, Ruusuvuori sanoo.
Vitamin Well x Tennis
Vitamin Wellin ja tenniksen yhteinen historia juontaa juurensa aikaan, kun juomat lanseerattiin Ruotsissavuonna 2008. Tennis oli yksi ensimmäisistä lajeista, joissa Vitamin Well oli mukana. Ajan saatossa Vitamin Well on tukenut lukuisia turnauksia ja tennispelaajia. Tällä hetkellä Vitamin Well tekee yhteistyötä esimerkiksiSaksan Hallen ATP-turnauksen sekä tenniksen ammattilaisten, kuten ranskalaisen Arthur Rinderknechin, norjalaisen Casper Ruudin ja Malene Helgøn, hollantilaisen Tim van Rijthovenin, sveitsiläisen Belinda Bencicin ja nyt myös suomalaisen Emil Ruusuvuoren kanssa.
Vitamin Well
Vitamin Well -juomat ovat terveellisempiä ja nykyaikaisempia vaihtoehtoja virvoitusjuomille, mehuille ja muille sokeripitoisille juomille. Jokaisessa juomassa on ainutlaatuinen maku ja tarkoin valittu yhdistelmä vitamiineja ja mineraaleja.
Vitamin Wellin raikkaat, hiilihapottomat ja vähäkaloriset juomat sopivat täydellisesti esimerkiksi kuumaan kesäpäivään tai rankan tennisharjoituksen janonsammuttajaksi.